Kapteeni Benjam Puustisen väitöskirja tutkii Suomen itärajan valvonnan kehitystä kylmän sodan päättymisestä 2020-luvun alkuun. Tutkimus muistuttaa, että rajaturvallisuus rakentuu päivittäisestä työstä, pitkäjänteisestä varautumisesta, kansainvälisestä yhteistyöstä ja rajavartijoiden ammattitaidosta.
Rajatilanne nousee julkiseen keskusteluun usein vasta silloin, kun turvallisuustilanne muuttuu.
Kapteeni Benjam Puustisen väitöskirja ”Suomen itärajan valvonta – Kylmän sodan päättymisestä 2020-luvun alkuun” tarkastelee Suomen itärajan valvonnan kehitystä useiden vuosikymmenen ajalta. Tutkimus kokoaa yhteen kehityskulun kylmän sodan päättymisestä aikaan, jossa Euroopan turvallisuusympäristö on muuttunut jännitteiseksi.
Rauhan eteen on työskenneltävä päivittäin.
Väitöskirjan perusajatus on selkeä. Yksi itsenäisen valtion peruspilareista on sen valtakunnan rajoista huolehtiminen ja niiden turvaaminen. Suomessa tämä tarkoittaa myös sitä, että rauhan eteen tehdään työtä joka päivä, esimerkiksi partioimalla rajalla.
Puustisen tutkimuksessa rajojen valvonta tarkoittaa erityisesti itärajalla tapahtuvaa partiointia, pääasiassa jalkaisin ja kaikissa olosuhteissa. Tämä tuo suuren turvallisuuspoliittisen kokonaisuuden käytännön tasolle. Rajaturvallisuus ei synny vain päätöksistä, järjestelmistä tai teknologiasta, vaan myös maaston tuntemisesta, tilannekuvasta, valmiudesta ja rajavartijoiden osaamisesta.
Tutkimuksen näkökulma rakentuu kolmesta keskeisestä tekijästä: Venäjästä, Euroopan unionin lainsäädännöstä ja Schengen-alueesta sekä Rajavartiolaitoksen puolustusvalmiudesta. Suomen itäraja on myös Euroopan unionin ja Schengen-alueen ulkoraja. Siksi itärajan valvonta on sekä kansallinen että eurooppalainen turvallisuuskysymys.
Nopeita turvallisuusmuutoksia voidaan pitää leimallisina rajaturvallisuudelle aika ajoin.
Väitöskirjan mukaan rajaturvallisuudelle ovat aika ajoin leimallisia nopeat turvallisuusmuutokset. Pienen valtion liikkumatilaan vaikuttavat suuremmat voimat, erityisesti Venäjä ja kansainväliset järjestöt. Suomen kannalta tämä tarkoittaa sitä, että rajaturvallisuutta on kehitettävä kaikkina aikoina.
Kylmän sodan päättymisen jälkeen Suomi ja Rajavartiolaitos joutuivat sopeutumaan uuteen tilanteeseen. Venäjä oli muuttunut, Suomi liittyi Euroopan unioniin ja myöhemmin Schengen-yhteistyö toi rajaturvallisuuteen uusia velvoitteita. Samalla rajojen valvonnan käytännöt muuttuivat. Rajavartijoiden liikkuvuus parani, johtamisvälineet kehittyivät ja tekninen valvonta lisääntyi.
Tämä kehitys ei poistanut rajavartijan työn merkitystä maastossa. Vaikka tekniikka ja järjestelmät kehittyivät, itärajan valvonnan ytimessä säilyivät partiointi, paikallistuntemus ja kyky toimia vaihtelevissa olosuhteissa.
2000-luvulla rajatilanne Suomen ja Venäjän välisellä maastorajalla säilyi pitkään vakaana. Samalla Rajavartiolaitoksen kansainvälinen yhteistyö ja osallistuminen Euroopan unionin rajaturvallisuusyhteistyöhön korostuivat.
2010-luvulla turvallisuusympäristö muuttui jälleen. Vuodesta 2014 alkaen Euroopan turvallisuustilanne heikkeni, ja Suomen itärajan ennustettavuus vaikeutui. Vuosina 2015–2016 Suomen pohjoisella itärajalla koettiin poikkeuksellinen laittoman maahantulon ilmiö. Tapahtumat osoittivat, että rajaturvallisuus voi muuttua nopeasti myös ilman perinteistä sotilaallista kriisiä.
Väitöskirjassa painottuu Rajavartiolaitoksen luonne sotilaallisesti järjestäytyneenä valmiusorganisaationa. Se antaa kyvyn reagoida joustavasti turvallisuusympäristön muutoksiin. Samalla tutkimus muistuttaa, että valmius ei synny hetkessä. Se perustuu pitkäjänteiseen suunnitteluun, osaamiseen, kalustoon, harjoitteluun ja viranomaisten yhteistyöhön.
Tutkimuksessa on myös vahva rajaperinteen näkökulma. Puustinen kertoo esipuheessaan, kuinka ajatus väitöskirjasta sai alkusysäyksen partion tauolla Kainuun rajavartioston vastuualueella. Keskustelussa nousi esiin, että rajojen valvonnan käytännöt olivat hiljaisen tiedon ja työssä oppimisen varassa. Väitöskirjan merkitys on siinä, että se tekee tätä tietoa näkyväksi, kokoaa sitä ja tarkastelee sitä tutkimuksen keinoin.
Väitöskirja osoittaa, että rajojen valvonta ei ole vain yksittäisten kriisien tai uutishetkien asia. Se on pitkä jatkumo, jossa historia, turvallisuusympäristö, tekniikka, kansainvälinen yhteistyö ja rajavartijoiden käytännön ammattitaito liittyvät toisiinsa.
Rauhan eteen partioidaan joka päivä. Puustisen väitöskirja näyttää, mitä tämä on tarkoittanut rajalla kylmän sodan päättymisestä 2020-luvun alkuun – ja miksi rajaturvallisuuden pitkäjänteinen ylläpito on välttämätöntä.
Väitöskirja tarkastettiin 26.6.2026. Tutustu väitöskirjaan.
Jani Timonen
Killan johtokunnan jäsen
Helsinki, Tampere, Lieksa – ja Onttola
Tiedätkö hyvän tarinan?
Keräämme ja julkaisemme tarinoita rajalta. Onko sinulla muisto tai vinkki?