Rajatarina: Hirven pelastaminen – ”Sitokaa naru vyötäisilleni, minä menen”

KirjoittanutHelsingin RajakiltaKategoria(t):RajatarinaAvainsanat:, , , , , , , , , , , ,
Hirvi talvisessa metsässä puiden välissä.

Maanantaina 3. helmikuuta 1969 pakkasta oli –28 astetta.

Meitä oli muutama rajavartija noin kilometrin päässä Virtaniemen rajavartioasemalta tekemässä rajapaaluja, kun vartiolta saapui päivystäjä.

Hän kertoi Nellimistä soitetun: neljä hirveä oli ollut ylittämässä Paatsjokea ja yksi niistä oli pudonnut jäihin.

Palasimme välittömästi vartiolle. Vartiopäällikkö määräsi vartioaliupseerin ja kaksi rajavartijaa putoamispaikalle. Lähdimme moottorikelkan hiihtohinauksessa paikkaan, jonne oli 6–7 kilometriä. Otimme mukaan kolme kestävää, nailonista tehtyä partionarua.

Vartiopäällikkö oli soittanut Suovaselän vartiolle ja pyytänyt sieltä lisäavuksi kahta rajavartijaa.

Saavuttuamme paikalle totesimme hirvien ylittäneen joen virtaavasta kohdasta, jossa syvyyttä oli useita metrejä. Jään vahvuus oli vain muutamia senttejä. Täysikasvuinen naarashirvi oli pudonnut jäihin. Se oli noin sadan metrin päässä rannasta.

Hirvi oli hakannut etujaloillaan avannon, joka oli noin kaksi kertaa kymmenen metriä. Se ui aluksi hätääntyneenä edestakaisin avannossa, mutta rauhoittui sitten pitäen päätään jään reunalla. Virta oli voimakas.

Vaarana oli, että virta veisi väsyneen ja kylmästä kangistuneen eläimen jään alle.

Kenelläkään meistä viidestä ei ollut kokemusta hirven nostamisesta jäistä.

Yksi meistä ehdotti, että hirvi ammutaan avantoon, koska se oli jo liikaa kylmästä kangistunut. Tähän muut eivät suostuneet, sillä eläin olisi painunut virran mukana jään alle.

Päätimme ryhtyä nostoyritykseen.

Ehdotin, että yhdelle sidotaan partionaru vyötäisille. Sitten tämä voisi mennä sitomaan partionarun hirveen kiinni. Vaarana oli, että jää pettää ja sitoja putoaa hirven kanssa samaan avantoon.

Vapaaehtoisia ei ollut, joten totesin: ”Sitokaa naru vyötäisilleni, minä menen.”

Ja niin menin avannon reunalle partionarut mukanani ja sidoin ne hirven kaulaan. Solmut piti laittaa huolellisesti, etteivät ne luistaisi ja eläin hirttäytyisi.

Kun solmin narut hirven kaulaan, katseemme kohtasivat epäluuloisina.

Hirvi oli jo kovasti väsynyt ja kylmän kangistama. Kun ryhdyimme sitä porukalla vetämään ylös avannosta, se jaksoi vielä nostaa etujalat jään reunalle. Kun vedimme naruista yhdessä, hirvi nousi kuin nousikin jäälle.

Hirvi oli niin väsynyt ja kohmeessa, että se pystyi hädin tuskin seisomaan. Ei ihme: hirvi oli ollut vedessä pitkään –28 asteen pakkasessa.

Totesimme, ettei eläintä voi löysätä heti vapaaksi. Se saattaisi jäädä seisoskelemaan ja paleltua kuoliaaksi. Päätimme taluttaa hirven rantaan ja sitoa sen puuhun kiinni seurataksemme sen virkistymistä. Kun hirvi virkistyisi, päästäisimme sen vapaaksi.

Hirveä talutettiin rantaan. Kaksi miestä oli partionarussa sen sivuilla, ettei hirvi pääse hyökkäämään kenenkään päälle.

Ryhdyin takaa hosuen ajamaan hirveä rantaan. Siellä sidoimme sen puuhun kiinni ja aloimme katsoa, virkoaisiko hirvi vai pitäisikö se lopettaa.

Laitoimme nuotion ja keitimme odotellessa kahvit. Jo kahvia juodessa totesimme hirvinaaraan siinä määrin piristyneen, että sen voisi päästää vapaaksi.

Mutta lähestyessämme hirveä se nousi takajaloilleen ja huitoi etujaloillaan ilmaa vimmatusti. Hirven lähelle ei ollut enää mitään asiaa.

”Mitä nyt tehdään?”

Yksi ehdotus oli, että ammutaan hirven kaulasta partionaru poikki.

Ei.

Mutta vielä oli vapaana yksi partionaruista.

Tällä kiersimme hirven puuta vasten useaan kertaan. Saimme sen pysymään paikoillaan. Otin puukkoni, menin hirven luo ja katkaisin kaulassa olleet narut poikki. Välittömästi hirvi riuhtoi itsensä vapaaksi ja hyökkäsi oitis perääni.

Onneksi lähellä oli yli metrinen koivunkanto, jonka taakse heittäydyin. Hirvi romahti kantoa vasten.

Muut rupesivat huutamaan ja heittelivät hirveä risuilla, minkä jälkeen hirvi katsoi viisaaksi pötkiä metsään.

Näin epäystävällisestä kiitoksesta huolimatta meille jäi hyvä mieli. Olimme pelastaneet hirven varmalta kuolemalta.

Jälkiviisaana olen sitä mieltä, että meidän olisi pitänyt katkaista partionaru hirven kaulasta pois heti, kun se saatiin avannosta ylös jäälle. Hirvi oli kangistunut ja heiveröinen, joten tehtävä olisi ollut silloin helppo.

Arto Särkelä
Ylitornio

Varusmiespalvelus Lapin rajavartiostossa vuonna 1965. Rajavartijana vuosina 1967–1974 Ivalossa Virtaniemen rajavartioasemalla ja Ylitorniolla.

Pääkuva: Pixabay

Lue lisää tarinoita

Tiedätkö hyvän tarinan?

Keräämme ja julkaisemme tarinoita rajalta. Onko sinulla muisto tai vinkki?

Ota yhteyttä

Aiheet

Arkisto